Arvostelu Missio Kässäri - blogissa
Kaukamoinen on fantasiaa varustettuna suomalaisella mytologialla. Eli jotakin, mitä minä yleensä kierrän kaukaa. Tämä on kuitenkin kiinnostava tapaus: omakustanne, joka on alunperin julkaistu englanniksi.
Heidän tehdessään jo lähtöä takaisin tarttui Ambjorn yhtäkkiä naista vyötäisiltä ja veti hänet itseään vasten. Miehen kädet vapisivat pidätetystä tunnekuohusta. Vierra ei kuitenkaan vastannut eleeseen. --
”Mikset ota mitä haluat väkisin?” Vierra kivahti. ”Niin muutkin sinun kansasi miehet tekevät.”
Ambjorn näytti yllättyneeltä. Vierra ei ollut aiemmin vastannut hänen lähestymiseensä millään tavalla --.
”En ota rakkautta väkisin.”
”Onhan sinulla piikoja ja orjia. Miksi et ottanut heitä mukaasi minun sijastani?”
Ambjorn mietti tovin.
”Kenessäkään ei ole samanlaista tulta kuin sinussa. Tiedän, että se palaa sisälläsi, vaikka et sitä kenellekään näytä. Mikset anna sitä minulle? Olen kohdellut sinua hyvin, paremmin kuin ketään muuta. Enkö ansaitse rakkauttasi? Olet noitunut minut.”
Teos koostuu toisiinsa linkittyneistä kertomuksista, joiden päähenkilönä on Vierra. Vahvan ja toiminnallisen päähenkilön matka alkaa matriarkaatista, joka oli teoksen kiinnostavin asia allekirjoittaneelle, sääli että matto vedetään pian lukijan alta ja sitten ollaankin viikinkien sun muiden sankareiden kanssa orjuuttamassa naisia. Toisaalta tässä olisi ollut yksi monista mahdollisuuksista saada lukija joko samaistumaan tai edes tuntemaan sympatiaa Vierraa kohtaan mutta ainakin minulle hän jäi valitettavan etäiseksi.
Ylipäätään Kaukamoisessa olisi saanut olla enemmän - tai näkyvämpää - tunteiden esittämistä. Vierran peräksiantamattomuus sentään on nautittavaa. Muissa hahmoissa on kiinnostavia persoonia, mutta heidänkään sisälle ei oikein päässyt. Toisaalta sulkeutuneisuutta pidetään suomalaisena juttuna, kenties oli tarkoitus kirjoittaa hiljaisesta kansasta hiljaisena kansana.
Teoksessa tapahtuu paljon ja kamalia asioita, mutta kokonaisuus olisi saanut olla hallitumpi. Kaukamoisen pointti livahtaa sormien välistä.
Kirjan suurin ansio on miljöön kuvailu. En hetkeksikään epäillyt ettenkö olisi ollut Vierran matkassa. Metsä, sudet ja niin pois päin ovat suoraan lukijan silmien edessä. Tyylikin säilyy moitteettomana läpi teoksen. Kalevalamittaiset runot lisäävät uskottavuutta entisestään. Täytynee siis suositella Kaukamoista suomalaisen mytologian ystäville. Itse en valitettavasti innostunut ollenkaan.
LINKKI ALKUPERÄISEEN ARTIKKELIIN
Heidän tehdessään jo lähtöä takaisin tarttui Ambjorn yhtäkkiä naista vyötäisiltä ja veti hänet itseään vasten. Miehen kädet vapisivat pidätetystä tunnekuohusta. Vierra ei kuitenkaan vastannut eleeseen. --
”Mikset ota mitä haluat väkisin?” Vierra kivahti. ”Niin muutkin sinun kansasi miehet tekevät.”
Ambjorn näytti yllättyneeltä. Vierra ei ollut aiemmin vastannut hänen lähestymiseensä millään tavalla --.
”En ota rakkautta väkisin.”
”Onhan sinulla piikoja ja orjia. Miksi et ottanut heitä mukaasi minun sijastani?”
Ambjorn mietti tovin.
”Kenessäkään ei ole samanlaista tulta kuin sinussa. Tiedän, että se palaa sisälläsi, vaikka et sitä kenellekään näytä. Mikset anna sitä minulle? Olen kohdellut sinua hyvin, paremmin kuin ketään muuta. Enkö ansaitse rakkauttasi? Olet noitunut minut.”
Teos koostuu toisiinsa linkittyneistä kertomuksista, joiden päähenkilönä on Vierra. Vahvan ja toiminnallisen päähenkilön matka alkaa matriarkaatista, joka oli teoksen kiinnostavin asia allekirjoittaneelle, sääli että matto vedetään pian lukijan alta ja sitten ollaankin viikinkien sun muiden sankareiden kanssa orjuuttamassa naisia. Toisaalta tässä olisi ollut yksi monista mahdollisuuksista saada lukija joko samaistumaan tai edes tuntemaan sympatiaa Vierraa kohtaan mutta ainakin minulle hän jäi valitettavan etäiseksi.
Ylipäätään Kaukamoisessa olisi saanut olla enemmän - tai näkyvämpää - tunteiden esittämistä. Vierran peräksiantamattomuus sentään on nautittavaa. Muissa hahmoissa on kiinnostavia persoonia, mutta heidänkään sisälle ei oikein päässyt. Toisaalta sulkeutuneisuutta pidetään suomalaisena juttuna, kenties oli tarkoitus kirjoittaa hiljaisesta kansasta hiljaisena kansana.
Teoksessa tapahtuu paljon ja kamalia asioita, mutta kokonaisuus olisi saanut olla hallitumpi. Kaukamoisen pointti livahtaa sormien välistä.
Kirjan suurin ansio on miljöön kuvailu. En hetkeksikään epäillyt ettenkö olisi ollut Vierran matkassa. Metsä, sudet ja niin pois päin ovat suoraan lukijan silmien edessä. Tyylikin säilyy moitteettomana läpi teoksen. Kalevalamittaiset runot lisäävät uskottavuutta entisestään. Täytynee siis suositella Kaukamoista suomalaisen mytologian ystäville. Itse en valitettavasti innostunut ollenkaan.
LINKKI ALKUPERÄISEEN ARTIKKELIIN