Arvostelu Kuuttaren lukupäiväkirja - blogissa
Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että kotimaista fantasiaa (tai spekulatiivista fiktiota ylipäänsä) tulee luettua aivan liian vähän. Tämä virhe pitää korjata tänä vuonna.
Petteri Hannilan yhdeksästä kertomuksesta koostuva Kaukamoinen on muinaissuomalaisesta mytologiasta ammentava fantasiakirja. Kirja kertoo kainujen heimoon kuuluvasta Vierrasta, Kaukamoiseksikin kutsutusta, omien polkujen kulkijasta. Kirjan alussa Vierra on vasta aikuisuuden kynnyksellä ja saa kuulla Ensimmäisen Äidin ennustuksen kohtalostaan. Elämä heittää Vierran tielle monta vastoinkäymistä, joista hän selviää luonteenlujuutensa ansiosta.
Kirjan kerronta oli kuvailevaa ja sujuvaa ja se suorastaan soljui eteenpäin. Lisäksi kalevalamittaiset runot rytmittivät kerrontaa sopivissa kohdissa. Vierran tarina vei alkuun päästyään mukanaan niin tehokkaasti, että valvoin kirjan parissa pitkälle aamuyöhön. En vain malttanut laskea sitä (tai tässä tapauksessa lukulaitetta, jos tarkkoja ollaan) käsistäni, sillä oli pakko saada tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kertomusten välillä oli kulunut sopivasti aikaa ja Vierran elämä edennyt jonkin verran edellisen tarinan lopusta.
Päähenkilö Vierrasta pidin erityisen paljon, sillä tämä oli sitkeä ja itsenäinen nainen, joka vastoinkäymisissäkin lopulta löysi sisältään naarassuden vahvuuden. Myös luonnon väkevä läsnäolo loi tarinalle oman kiehtovan tunnelmansa. Loppu jäi kutkuttavai avoimeksi ja jätti kaipaamaan jatkoa Vierran tarinalle. Toivottavasti sitä on luvassa, minä ainakin odotan malttamattomana.
Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille fantasian ystäville, jotka haluavat sukeltaa muinaisen Suomen maisemiin.
LINKKI ALKUPERÄISEEN ARTIKKELIIN
Petteri Hannilan yhdeksästä kertomuksesta koostuva Kaukamoinen on muinaissuomalaisesta mytologiasta ammentava fantasiakirja. Kirja kertoo kainujen heimoon kuuluvasta Vierrasta, Kaukamoiseksikin kutsutusta, omien polkujen kulkijasta. Kirjan alussa Vierra on vasta aikuisuuden kynnyksellä ja saa kuulla Ensimmäisen Äidin ennustuksen kohtalostaan. Elämä heittää Vierran tielle monta vastoinkäymistä, joista hän selviää luonteenlujuutensa ansiosta.
Kirjan kerronta oli kuvailevaa ja sujuvaa ja se suorastaan soljui eteenpäin. Lisäksi kalevalamittaiset runot rytmittivät kerrontaa sopivissa kohdissa. Vierran tarina vei alkuun päästyään mukanaan niin tehokkaasti, että valvoin kirjan parissa pitkälle aamuyöhön. En vain malttanut laskea sitä (tai tässä tapauksessa lukulaitetta, jos tarkkoja ollaan) käsistäni, sillä oli pakko saada tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kertomusten välillä oli kulunut sopivasti aikaa ja Vierran elämä edennyt jonkin verran edellisen tarinan lopusta.
Päähenkilö Vierrasta pidin erityisen paljon, sillä tämä oli sitkeä ja itsenäinen nainen, joka vastoinkäymisissäkin lopulta löysi sisältään naarassuden vahvuuden. Myös luonnon väkevä läsnäolo loi tarinalle oman kiehtovan tunnelmansa. Loppu jäi kutkuttavai avoimeksi ja jätti kaipaamaan jatkoa Vierran tarinalle. Toivottavasti sitä on luvassa, minä ainakin odotan malttamattomana.
Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille fantasian ystäville, jotka haluavat sukeltaa muinaisen Suomen maisemiin.
LINKKI ALKUPERÄISEEN ARTIKKELIIN