Arvostelu Hys, äiti lukee nyt - blogissa
Alku: Helteinen aurinko paahtoi korpea tiettömän taipaleen takana. Kaksi tyttöä liikkui läpi metsän tottunein askelin, vaikka siellä ei ollut polkuja eikä ihmisen jälkiä.
Petteri Hannilan Kaukamoinen edustaa melko täsmälleen tasan sitä kirjasorttia, joka saa erään kirjablogistiäidin hyppimään (ainakin salaa sisällää) riemusta jo siinä vaiheessa, kun kirja vasta odottaa luettavaksi pääsyä: kotimaista omakustannefantasiaa, joka yhdistelee yliluonnollista muinaissuomalaiseen uskontoon. Odotukseni olivat siis jo valmiiksi melko korkealla, mikä useimmissa tapauksissa enteilee karvasta pettymystä. Sitä paitsi kuinka hyvä voi lopulta olla omakustannekirja? Kai joku kustantamo olisi siihen tarttunut, jos se niin hyvä olisi. Asennevammainen äiti-ihminen sai kuitenkin pyörtää epäilevät sanansa sangen nopeasti huomattuaan, että kirjaa on mahdoton laskea käsistään, vaikka toisaalta kuinka pelkäisi lukulaitteen kärsivän vaikkapa ruoanlaiton yhteydessä.
Hannila kirjoittaa sujuvasti ja kauniisti. Kerronta on minun miellyttävän vanhanaikaista, sillä kirjailija tuntuu ottavan suomen sijamuodoista ja sanajärjestyskommervenkeistä irti kaiken mahdollisen. Kalevalamittaiset runot ja syntysanat menevät ainakin minuun täydestä kuin väärä raha - ja siinä sivussa miellyttävät kielikorvaani, -silmääni ja muita mahdollisia kielen käsittelyyn käyttämäni elimiä niissä määrin, että huomasin sommittelevani lasten iltasatuakin nelipolviseksi trokeeksi. Kuitenkin kielen yleisestä oikeudellisuudesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) kiinnitin ehkä tarpeettoman paljon huomiota muutamiin systemaattisesti toistuviin pilkkukömmähdyksiin, jotka eivät kuitenkaan isommin jääneet kiusaamaan.
Kaukamoisen henkilöhahmot ovat kaikin puolin hyvin kirjoitettuja: monitahoisia, sopivan rosoisia ja epätäydellisiä mutta kuitenkin uskottavia ja luonnollisia. Päähenkilö Vierra teki minuun vaikutuksen, olkoonkin, että koko kirjan kestävä hänelle ennustetulta ja luonnollisesti vääjäämättömältä kohtalolta pakoilu yhden sortin klisee. Lisäpisteitä jaetaan myös siitä, miten kristinuskoa ei mainita juuri laisinkaan, vain kuriositeettina sivulauseissa.
Kaukamoinen on niitä kirjoja, joihin en ilman kirjablogiharrastusta olisi välttämättä koskaan tutustunut - ja se olisi ollut silmitön sääli ja surku. Kertomus on mukaansatempaava ja vangitseva eikä ainakaan meikämutsi malttaisi odottaa tarinalle jatkoa. Kaukamoisen kotisivulta löytyy paitsi mahdollisuus maistiaiseen kirjan ensimmäisestä luvusta myös tilauslomake. Mikäli minun sanalleni arvoa annetaan, Kaukamoista suosittelen mitä lämpimimmin.
5/5
LINKKI ALKUPERÄISEEN ARVOSTELUUN
Petteri Hannilan Kaukamoinen edustaa melko täsmälleen tasan sitä kirjasorttia, joka saa erään kirjablogistiäidin hyppimään (ainakin salaa sisällää) riemusta jo siinä vaiheessa, kun kirja vasta odottaa luettavaksi pääsyä: kotimaista omakustannefantasiaa, joka yhdistelee yliluonnollista muinaissuomalaiseen uskontoon. Odotukseni olivat siis jo valmiiksi melko korkealla, mikä useimmissa tapauksissa enteilee karvasta pettymystä. Sitä paitsi kuinka hyvä voi lopulta olla omakustannekirja? Kai joku kustantamo olisi siihen tarttunut, jos se niin hyvä olisi. Asennevammainen äiti-ihminen sai kuitenkin pyörtää epäilevät sanansa sangen nopeasti huomattuaan, että kirjaa on mahdoton laskea käsistään, vaikka toisaalta kuinka pelkäisi lukulaitteen kärsivän vaikkapa ruoanlaiton yhteydessä.
Hannila kirjoittaa sujuvasti ja kauniisti. Kerronta on minun miellyttävän vanhanaikaista, sillä kirjailija tuntuu ottavan suomen sijamuodoista ja sanajärjestyskommervenkeistä irti kaiken mahdollisen. Kalevalamittaiset runot ja syntysanat menevät ainakin minuun täydestä kuin väärä raha - ja siinä sivussa miellyttävät kielikorvaani, -silmääni ja muita mahdollisia kielen käsittelyyn käyttämäni elimiä niissä määrin, että huomasin sommittelevani lasten iltasatuakin nelipolviseksi trokeeksi. Kuitenkin kielen yleisestä oikeudellisuudesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) kiinnitin ehkä tarpeettoman paljon huomiota muutamiin systemaattisesti toistuviin pilkkukömmähdyksiin, jotka eivät kuitenkaan isommin jääneet kiusaamaan.
Kaukamoisen henkilöhahmot ovat kaikin puolin hyvin kirjoitettuja: monitahoisia, sopivan rosoisia ja epätäydellisiä mutta kuitenkin uskottavia ja luonnollisia. Päähenkilö Vierra teki minuun vaikutuksen, olkoonkin, että koko kirjan kestävä hänelle ennustetulta ja luonnollisesti vääjäämättömältä kohtalolta pakoilu yhden sortin klisee. Lisäpisteitä jaetaan myös siitä, miten kristinuskoa ei mainita juuri laisinkaan, vain kuriositeettina sivulauseissa.
Kaukamoinen on niitä kirjoja, joihin en ilman kirjablogiharrastusta olisi välttämättä koskaan tutustunut - ja se olisi ollut silmitön sääli ja surku. Kertomus on mukaansatempaava ja vangitseva eikä ainakaan meikämutsi malttaisi odottaa tarinalle jatkoa. Kaukamoisen kotisivulta löytyy paitsi mahdollisuus maistiaiseen kirjan ensimmäisestä luvusta myös tilauslomake. Mikäli minun sanalleni arvoa annetaan, Kaukamoista suosittelen mitä lämpimimmin.
5/5
LINKKI ALKUPERÄISEEN ARVOSTELUUN